Göteborgin konserttitalon uudet urut otettiin käyttöön lokakuussa. Jan Lehtola kävi seuraamassa vihkiäisviikonlopun tapahtumia paikan päällä ja raportoi kokemuksistaan verekseltään. Kiinnostavaksi ruotsalaishankkeen tekee se, että samainen itävaltalainen Rieger Orgelbau rakentaa seuraavat konserttisaliurut Helsingin Musiikkitaloon. Ne valmistuvat 2023.
Göteborgin konserttisali sai ensimmäiset urkunsa pian arkkitehti Nils Einar Eriksonin suunnitteleman konserttitalon valmistuttua 1935. Tanskalaiset Marcussen & Søn -urut otettiin käyttöön 1937. Niiden ongelmaksi koitui alusta lähtien sijoitus; urut oli ahdettu pieneen tilaan esiintymislavan taakse. Urkujen ääni jäi urkukaappiin ja lisäksi edessä oleva kanooppi heikensi sointia salissa. Vähitellen urut jäivät käyttämättä, koska ne eivät vastanneet konserttisaliurkujen nykyaikaisiin vaatimuksiin. Marcussenilla ei rakentamisen aikaan ollut kokemusta vastaavanlaisista soittimista. Lisäksi valmistumisen aikaan orkesterissa soitti vain 60 soittajaa eikä myöhemmin orkesterin kasvaessa urut enää pystyneet kilpailemaan volyymissa orkesterin kanssa.
Göteborgin 400-vuotisjuhlien lähestyessä salin johto alkoi pohtimaan urkujen restaurointia tai uudistamista. Urkuhankkeen vetäjä, professori, Hans Davidsson sai tehtäväkseen selvittää tilanne. Sen seurauksena kuudelta kansainväliseltä restaurointeihin erikoistuneelta rakentajalta kysyttiin, voidaanko vanhat urut kunnostaa ja mitä se maksaisi, vastaako vanhat urut ajan haasteita vai hankitaanko uudet urut vanhojen tilalle. Vastaus oli yksimielinen: jotta urut vastaisivat tämän päivän konserttisalin haasteita, ne pitää uusia kokonaan.
Uusista uruista haluttiin sinfoniset, mutta soinnilliseksi lähtökohdaksi mietittiin eri vaihtoehtoja. Työryhmää miellytti kovasti ajatus ranskalaisromanttisesta ja Aristide Cavaillé-Collin perinteeseen istuvasta instrumentista. Vaikka rakentajamestari ei valmistanutkaan urkuja kirkkojen ohessa kuin muutamaan saliin – Pariisin konservatorion saliin, Trocadéron konserttisaliin ja Moskovan konservatorion saliin – on soittimelle sävelletty soolo- ja orkesterikirjallisuus mittava ja huomiota herättävä. Sen sijaan Englannissa ja Amerikassa on vahva konserttisali-instrumenttien perinne, ja kukapa ei ihailisi Proms-festivaalien yhteydessä Royal Albert Hall’in urkuja? Myös Saksassa on perinteisen ja tunnetun rakentajan Walckerin konserttisaliurkuja edelleen käytössä. Lopputuloksena Göteborgiin syntyi eräänlainen versio 1880-luvun Cavaillé-Coll -urkujen hengessä rakennetusta soittimesta, jossa on piirteitä englantilais-amerikkalaisesta ja saksalaisesta perinteestä joidenkin äänikertojen muodossa. Työryhmä tutki erityisesti Cavaillè-Coll’n luomuksia Rouenissa (1890) ja Caenissa (1885), mikä herättää pienen paradoksin. Kirkoissa olevien soittimien ottamisessa lähtökohdaksi konserttisalisoittimille on ongelmana akustiikka; kirkossa urut soivat runsaammin ja moni-ilmeisimmin kuin salissa, eikä samat mitat ole suoraan sovellettavissa kirkkouruista konserttisalisoittimiin.
Göteborg sai urut 400-vuotisjuhliinsa
Göteborg sai allekirjoitettua sopimuspaperit niin, että urut valmistuivat parahiksi kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden aikana. Marcussen-urut purettiin, varastoitiin ja uudet urut asennettiin kesien 2020 ja 2021 aikana. Urut tilasi kiinteistön omistaja Higabi ja hanketta valvoi kansainvälinen asiantuntijaryhmä, jonka puheenjohtaja oli Hans Davidsson jäseninään Bine Bryndorf Tanskasta, Hans-Ola Ericsson Ruotsista, Nathan J. Laube USA:sta, Karin Nelson Ruotsista, Koos van de Linde Belgiasta, Paul Peeters Ruotsista ja Joris Verdin Belgiasta. Nyt urut omistaa orkesteri, joka myös hallinnoi niitä.
Tärkeimpiä lähtökohtia tässä kuten lähes kaikissa rakennushankkeessa oli se, miten urkujen ääni saadaan ulos urkukaapista saliin. Entisiin urkuihin verrattuna nykyiset ovatkin kauempana, peräti seitsemän metrin päässä, takaseinästä. Myös orkesterin päällä oleva heijastuslevy, kanooppi, rakennettiin uudelleen luomaan paremman heijastuspinnan urkujen soinnille. Koska tila uruille oli ahdas, useita isoja äänikertoja asetettiin makaamaan lappeelleen. Urkujen äänikertaluettelo on ranskalaisvoittoinen, mutta sitä on maustettu kirkkailla yläsäveläänikerroilla sekä matalilla bassoäänikerroilla. Perinteisen sivusormioiden Positive–Récit -sormioparin lisäksi urkuihin rakennettiin voimakas Bombarde-pillistö sekä orkestraalinen osasto, jossa on englantilaisia, amerikkalaisia ja saksalaisia piirteitä. Näitä äänikertoja voi soittaa kaikilta sormioilta.
Urkujen Rolls-Royce
Rieger Orgelbau on vienyt urkurakentamisen uudelle tasolle hiukan samaan tapaan mitä amerikkalainen Ernst M. Skinner (1866–1960) teki aikoinaan. Siinä missä Skinner kiinnitti motoriikkaan, soiton helppouteen ja ergonomiaan huomiota, on Rieger innovaatioillaan tehnyt vähintään saman. Näissä uruissa on kaksi identtistä soittopöytää, joista toinen on mekaanisella ja toinen sähköisellä koneistolla. Ensimmäinen on kiinni uruissa ja jälkimmäinen siirrettävissä tilanteen vaatimalla tavalla eri paikkoihin lavalla. Mekaanisen soittokoneiston soittotuntuma on kuten alkuperäisissä uruissa hiukan vaativampi ja vastuksellisempi, kun taas sähköinen koneisto on vaivaton ja kevyt. Riegerin ansiosta sähköinen koneistokaan ei ole kontrolloimaton vaan uuden teknologian myötä soittajan sormen nopeus ratkaisee siinäkin pillin syttymis- ja sammumiskohdan. Venttiili siis seuraa koskettimen liikettä sähköisessäkin soittopöydässä tarkasti. Tekniikkaa käytettiin ensimmäisen kerran Wienin St. Stephenin katedraalissa 2020 ja nyt viimeksi Göteborgissa. Mekaanisen soittopöydän suhteen Göteborg asetti huomattavan haasteen, sillä lavalla ei ole juurikaan tilaa orkesterin ollessa paikalla. Sen vuoksi soittopöytä voidaan tarvittaessa laskea lattiatason alle, ja koneistovälitys pystysuunnassa liikuteltavasta soittopöydästä on toteutettu kelautuvalla ohuella nailonlangalla, joka on alun perin suunniteltu avaruusteknologian tarpeisiin.
Rieger on kehittänyt myös aikamme musiikin ja improvisaation tarpeisiin tekniikkaa, jota se käytti ensimmäisen kerran St. Martin kirkossa Kasselissa 2017. Göteborgissa on soittajan mahdollista vähentää ja nostaa pääsormion äänikertojen ilmanpainetta jalkapolkimella ja saada aikaan glissando-efektin ja epäpuhtautta. Koko soitin on rakennettu yhteen suureen paisutuskaappiin, minkä lisäksi kaksi sormiota ovat omissa kaapeissaan. Tämä luo mahdollisuuden saada aikaa merkittäviä voimanvaihteluja ääneen. Sostenuto-toiminnolla soittaja voi jättää haluamiaan ääniä soimaan painamalla lyhyesti kosketinta. Myös sormioiden järjestystä voi vaihtaa kunkin soittajan mieltymysten mukaan, ja omaa soittoa voi tallentaa urkujen tietokoneelle.
Uruissa on perinteisen lisäksi myös monia jännittäviä keksintöjä äänikertojen osalta. Aivan loppuvaiheessa salin akustiikkamittaukset osoittivat, että urkujen matalat taajuudet olivat riittämättömät. Tilanne korjaantui sillä, että lavaa vastapäätä olevan yleisöparven alle sijoitettiin 32’ Grand Bourdon ja 16’ Grosse Flûte. Niiden teho tuntuu kuulijan jaloissa saakka miellyttävänä tärinänä, sillä 16’ äänikerta soi oktaavia ja 32’ kahta oktaavia alempaa mitä soittaja soittaa. Urkujen matalin ääni on 20 Hz. Lisäksi Rieger kehitti uuden äänikertatyypin yhdistämällä kieli- ja huulipillin saaden aikaan hyvin autenttisen kuuloisen saksofonin ääntä imitoivan soinnin. Aikaisemmin sellaisia on tehty Amerikassa läpilyövillä kieliäänikerroilla, mutta Riegerin versiossa kahden pillityypin yhdistäminen liitettynä muunneltavaan ilmanpaineeseen tuottaa saksofonin sointivärejä monipuolisemmin. Amerikkalaista sointia saatiin myös alkuperäisillä Ohiosta USA:sta hankituilla Skinnerin pilleillä. Juuri Skinnerin French horn oli yksi ranskalaismestarin Marcel Duprén (1886–1971) mieliäänikerroista. Soittopöydissä on varaus useille erikoisäänikerroille, kuten kellot, harppu, celesta, kellopeli ja rummut. Ne rakennetaan urkujen takana olevaan tilaan myöhemmin, kuten myös kanoopin päälle lisättävät voimakkaat Trompete real ja Solo Flûte.
Projekti synnytti tutkimusta
Urkuprojekti oli merkittävä ei ainoastaan rakennuksen vaan myös tutkimuksen näkökulmasta. Göteborgissa on toiminut urkumusiikkiin keskittynyt tutkimus- ja koulutusinstituutti GoArt 1990-luvulta lähtien ja sen toiminnan tuloksena sekä Göteborgiin että Indianaan on rakennettu tyylinmukaisia, merkittäviä instrumentteja. Tämänkin projektin yksi teema oli tehdä tutkimusta ja jakaa tietoa. Paljon keskityttiin analysoimaan ranskalaisten kieliäänikertojen eroja suhteessa englantilaisiin ja amerikkalaisiin saman tyyppisiin äänikertoihin. Huuliäänikertojen erilainen syttyminen ja eriaikaisuuden imitointi alkuperäisistä soittimista oli seikka, jota kehitettiin. Kaikki työryhmän keskustelut dokumentoitiin ja materiaali on tutkijoiden käytettävissä. Nykyaika mahdollisti myös sen, että pandemiasta huolimatta kaikki jäsenet ympäri maailmaa pystyivät osallistumaan kokouksiin etäyhteyden välityksellä.
Urkujen rakennustyö tehtiin kahden kesän aikana vuosina 2020 ja 2021, koska sali on talvisaikaan hyvin aktiivisessa käytössä. Kaksi äänitystiimiä viimeisteli urkujen soinnin kesän 2021 aikana vuorokauden ympäri jatkuneissa työvuoroissa. Moni asiantuntijaryhmästä kiitteli urkujen valmistumista aikataulussa. Hans-Ola Ericsson sanoi hankkeen olleen hänen uransa ainoa, jossa urut olivat vihkiäisissä täysin valmiit. Kaikkiaan urkuja oli valmistamassa lähes 70 urkurakentajaa rakentamon johtajan Wendelin Eberlen johdolla. Kullakin oli oma osa-alueensa tiimeissä, joita oli suunnittelu ja muotoilu, rakennus, pillit, julkisivu, lava, paisutuskaapit, soittopöydät, ilmalaatikot, ilmansyöttö, kosketus, sähkötyöt, puutyö, metallityö, asennus ja äänitys.
Soitin eurooppalaiseen valioluokkaan
Kun Göteborgin konserttisali sai uudet urut 1937, oli urkujen tilassa ”liikaa urkuja mutta liian vähän tilaa”. Nyt, kun uudet Rieger urut on vihitty ja otettu käyttöön, ”on tilassa paljon urkuja vähässä tilassa”, kuvaili tilannetta johtaja Wendelin Eberle. Kuninkaallista loistokkuutta ja tilanteen vaatimaa arvokkuutta ei jäänyt puuttumaan uusien Rieger-urkujen vihkiäisistä. Ennen julkisia konsertteja oli saliin järjestetty kutsuvierastilaisuus, jota kunnioitti läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia. Eikä kyseessä ollutkaan ihan mikä tahansa urkuhanke. Yksi Euroopan arvostetuimmista orkesterista soittaa salissa ja Riegerin rakentamo on lunastanut useiden onnistuneiden hankkeiden kautta mm. Musikvereinissa, Pariisin filharmoniassa ja viimeksi Wienin St. Stephenin katedraalissa paikkansa maailman johtavana modernien urkujen valmistajana. Korkea laatu ja loppuun saakka viimeistelty kädenjälki toistuvat kaikissa näkemissäni Riegerin valmistamissa uruissa. On hyvä muistaa, että kohta sellaiset on myös Helsingissä. Koronan jälkeen on tärkeää satsata yhteistyöhön etenkin, kun monissa pohjoiseurooppalaisissa konserttisaleissa kuten Hampurissa, Stavangerissa, Kööpenhaminassa, on urut. Ja onhan Göteborgin urut aivan uskomattoman upea luomus. Sointi ympäröi pienimmissäkin nyansseissa kuulijan ja voimakkaissa tehoissa kropassa tuntuvat taajuudet matalimmasta kirkkaimpaan. Äänikerrat soivat sekä persoonallisesti että yhtenäisesti. Rekisteröinneissä on lukematon määrä sävyjä sekä väreissä että nyansseissa. Tämä antaa toivoa siitä, että myös Helsinki saa uljaat ja huomiota herättävät urut Musiikkitaloon.
Jan Lehtola
Musiikin tohtori
Yliopistonlehtori, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Artikkeli julkaistu myös lyhennettynä Rondo Classicissa 2/2022.