Urut koostuvat koskettimistosta ja soittokoneistosta. Ne toimivat jalkion ja sormion impulssilla pillistöön. Pillit seisovat ilmalaatikon päällä, jonka sisällä on venttiileitä. Kun kosketinta painaa, ilmaruumaan kulkeutuu ilmaa. Ilmalaitteisto sisältää palkeet, joka vie äänen pilleihin.
Jokainen urku on kuitenkin aina erilainen, sillä ne suunnitellaan yksilöllisesti paikkaan, tilaan ja käyttötarkoitukseen. Joka ainoa pilli tehdään käsityönä.
Jokaisella historiallisella aikakaudella ja paikalla on siis ollut oma tyylinsä rakentaa urut ja säveltää niillä. Näitä malleja ovat: renesanssiurut, barokkiurut (saksalaiset, ranskalaiset, myöhäisbarokin urut) ja romantiikan urut (erilaisia). Urut edustivat oman aikakautensa mukaista musiikkia omalla paikkakunnallaan ja omalla tyylillään. Kun konserttimusiikki syntyi, pääasiallinen musiikki ei ollutkaan enää uutta musiikkia vaan myös vanhaa musiikkia hyödynnettiin. Ongelmaksi muodostui, jos samassa konsertissa piti soittaa erilaista, eri ajan urkumusiikkia. Ratkaisuksi syntyi universaalit urut, mutta kaikkia palveleva ratkaisu ei varsinaisesti palvele ketään. Tämä dilemma tyyliurkujen ja yleisurkujen välillä jatkuu edelleen ja on esillä myös Musiikkitalon urkujen hankinnassa.
Nyt pohditaan ja käydään keskustelua, mitä tyyliä Musiikkitalon urkujen halutaan edustavan – urkujen pitäisi olla tietyn tyylin urut, mutta niiden tulisi myös toimia mahdollisimman monipuolisesti. Uruille pitää valita tietty suuntaus pohjaksi, jota sitten laajennetaan tärkeimmillä tyyliuruilla. Tässä apuna työryhmä käyttää kansainvälisiä esimerkkejä ja tutustuu mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin urkuihin.
