Taideteos, jolla tuotetaan taidetta
Maailmanluokan uruilla tuotetaan upeaa ja monipuolista musiikkitaidetta. Helsingin Musiikkitalon uudet urut ovat kuitenkin taideteos jo itsessään: urkujen julkisivun kaarevat elementit herättävät huomion ja jäävät mieleen. Niillä on myös tärkeä funktio, sillä kyse on soivista pilleistä ja urkujen ilmakanavista. Fasadipillien ainutlaatuinen muotokieli edellytti soveltuvan materiaalin sekä luotettavan, joustavan ja kustannustehokkaan valmistusmenetelmän löytämistä. Musiikkitalon urkujen näyttävät fasadipillit […]
Urkumusiikin uusi luku
Viesti säveltäjä Kaija Saariahon menehtymisestä 2.6.2023 pysäytti. Vain reilua kuukautta ennen juhlistimme Musiikkitalon Organossa hänen nimeään kantavan sävellyskilpailun voittajia. Tuohon tilaisuuteen Saariaho ei itse pystynyt enää osallistumaan, mutta hänen välittämänsä puheen myötä saimme vielä tärkeän muistutuksen siitä, millaista tulevaisuutta voimme olla rakentamisessa ja mahdollistamassa. Saariahon muistoa vaalien kannamme nyt vastuuta siitä, että urut soivat. Tammikuussa […]
Kaksi puhallinorkesteria yhdessä
Minulla on ollut ainutlaatuinen tilaisuus esittää Paavo Heinisen uruille ja puhallinorkesterille säveltämä konsertto, puolitoistatuntinen mestariteos Aiolos kaksi kertaa yhdessä urkuri Jan Lehtolan ja Kaartin soittokunnan kanssa. Kantaesityksen harjoitukset olivat Finlandia-talossa ja konsertti Temppeliaukion kirkossa. Paavo oli tiiviisti mukana koko prosessin aikana ja keskustelut hänen kanssaan olivat aina yhtä inspiroivia ja syvällisiä. Musiikki on tinkimätöntä Heinistä, […]
Paras kiippari
Lapset ovat elämän suola. Vaikkapa siksi, että he osaavat sanoittaa tuoreesti elämänarvoja. Perheessämme musiikki on ollut suuri lahja, monenlaisten musiikkipolkujen ja soitinten muodossa. Vaimoni kanssa olemme ansainneet elantoamme taidemusiikin saralla, minä säveltäjänä ja puoliso pianonsoittoa opettamalla. Hankimmekin 90-luvulla kunnollisen flyygelin. Lapset ovat musiikkisuhteessaan kulkeneet kukin omaan suuntaansa. Poikamme Lennon kohdalla se on merkinnyt meille senioreille […]