Once in a life time – Urku­projekti maan varjoissa

Musiikkitalon konserttisali ja urut ovat muistuttaneet sanaparina kaukaista vuorta meren takana niin pitkään kuin maltan muistaa jo pitkälti 1990-luvulta saakka; todellinen, utopia, haave, niin lähellä mutta silti kaukana – kaikkia näitä yhdessä ja erikseen. Urkujen varjo on heijastunut Musiikkitaloon sen suunnittelutyöstä lähtien, ja pettymys oli suuri, kun kymmenen vuotta sitten aivan viime metreillä urkusuunnitelmien päälle vedettiin viiva. Niin lähellä, mutta silti kaukana!

Kaija Saariahon säveltämän Maan varjot teoksen innoittamassa runossa sanotaan: ”Flowers, ruins, statues, music, words, are weak”. Vaikenevatko myös urut? Saariahon lahjoitus ja sitä kautta suomalaisen kulttuurieliitin yhteinen tempaus osoitti toista ja teki hankkeen uudelleen eläväksi, toteutuvaksi hankkeeksi. Niin lähellä… Vaikka urut ovat varmasti tulossa, pelko siitä, etteivät ne täyttäisikään suuren yleisön tai käyttäjien odotuksia on todellinen. Maailmassa on rakennettu monia epäonnistuneita konserttisaliurkuja ja vaikka saammekin nyt toteuttaa unelmiamme, onko meillä mahdollisuuksia onnistua työssämme. Katedraaliin voi rakentaa vaikka kuinka huonot urut tahansa, jotka silti toimivat akustiikan ansiosta. Konserttisaliin sitä vastoin pitää rakentaa hyvät urut, koska akustiikan merkitys on toinen kuin kirkossa. Siinä missä saliakustiikan etu on sen erottelevuus, on kirkkoakustiikan arvo kaikuisuudessa. Suurin haaste lienee saada urkujen ääni lähelle kuulijaa. Historiallisilla esikuvilla tai rekisteröintikäytännöillä ei konserttisalissa tee mitään, jos urut soivat kaukana kuulijoiden ulottumattomissa. Massaa pitää olla, mutta myös erottelevuutta, nyansseja, värejä ja yksityiskohtia. Tärkeää olisi myös muistaa mihin tarkoitukseen urut rakennetaan: soolo- ja orkesterisoittoon, perinteiseen ja uuteen musiikkiin sekä opetukseen. Tavoitteena on tulevaisuuden urut, joista sukupolvet ja säveltäjät innostuvat maamme rajojen ulkopuolellakin vuosikymmenestä toiseen.

Nyt kun urut saadaan, voimme vihdoin kuulla orkesteri-urkuteoksia sellaisin soinnillisin kvaliteetein, kuin säveltäjä on halunnut teoksia säveltäessään. Samalla Musiikkitalon salin akustiikka täydentyy ja valmistuu; reilu kymmenen vuotta talon ja salin käyttöönotosta pääsemme testaamaan salia sellaisena kuin sen oli tarkoitus ollakin valmistuessaan. Uruilla tulee näin olemaan salia dominoivana elementtinä merkittävä rooli myös salin lopullisessa akustiikassa. Suomeen tähän saakka valmistuneet konserttisaliurut eivät ole mairitelleet maamme urkurikuntaa eikä kriitikkoja. Nyt on tarkoitus tehdä historiaa tässäkin mielessä ja saada aikaan soitin, joka tulee sananmukaisesti kuulijan iholle. Valmistuessaan ja onnistuessaan soittimella tulee olemaan merkittävä myönteinen vaikutus koko kulttuurikenttään. Yhtä onnistumista seuraa toinen riippumatta millä sektorilla kulttuurielämää liikutaan. Toivon, että Musiikkitalon urut olisivatkin kansakuntamme onnenkantamoinen.

Jan Lehtola
Urkutaitelija, musiikin tohtori Jan Lehtola on urkujen suunnitteluun asetetun asiantuntijalautakunnan jäsen ja Taideyliopisto Sibelius-Akatemian urkumusiikin lehtori. Asiantuntijalautakunnan jäsenet kirjoittavat Urkupiste-artikkelisarjaa, jossa seurataan urkuhankkeen etenemistä ja uusien urkujen syntymistä. Tämä blogiteksti toimii johdantona Lehtolan kirjoittamalle sarjan ensimmäiselle artikkelille. Tästä linkistä pääset jatkamaan artikkelin pariin. Antoisia lukuhetkiä!