Professori emeritus Kari Jussila on Musiikkitalon konserttiurkujen asiantuntijalautakunnan jäsen ja yksi merkittävimmistä ikäpolvensa urkureiden kouluttajista ja urkureista. Jussila on ollut jo 1970-luvulta saakka valvomassa ja suunnittelemassa lukuisia urkuhankkeita.
Yhteistyö rakentajan ja Musiikkitalon toimijoiden ja säätiöiden kanssa on sujunut Jussilan mukaan mallikkaasti, eikä yksityiskohdista ole tarvinnut taistella. Hän kehuu erityisesti valittua rakentajaa, joka hallitsee myös urkurakentamisen viimeisiä virtauksia.
”Urkujen tietokoneohjattavuus näyttää olevan todella upea. Siinä on ollut meille työryhmäläisillekin aika paljon uutta. Uruissa on sähköinen soittopöytä, jonka voi sijoittaa eri puolille orkesterilavaa. Olemme kuunnelleet useita Rieger Orgelbaun rakentamia soittimia. Työryhmässä on koettu hienoa yhteistyötä, ja nuoremmat ryhmän jäsenet ovat olleet hyvin aktiivisia.”
Kari Jussila kuvaa Musiikkitalon urkuhanketta täysin ainutlaatuiseksi.
”Tämä eroaa suuruudeltaan kaikista niistä hankkeista, joissa olen aikaisemmin saanut olla mukana. Rahoitus mahdollisti paljon asioita, kuten esimerkiksi työryhmän vierailuja neljässä urkurakentamossa. Olin mukana myös siinä ryhmässä, joka suunnitteli Musiikkitalon niitä urkuja, jotka lopulta kymmenkunta vuotta sitten jäivät toteutumatta. Täytyy sanoa, että nyt konserttisalin uruista tulee vieläkin paremmat. Uruille on saatu enemmän tilaa orkesterin suuntaan ja alaspäin.”
Jussila odottaa konserttiurkujen soinnilta paljon ja osaa nimetä heti useamman teoksen, jotka hän haluaa kuulla soitettavan orkesterin kanssa uusilla uruilla. ”Gustav Mahlerin sinfoniat nro 2 ja nro 8 sekä Camille Saint-Saënsin Urkusinfonia ovat sellaisia, joita toivoisin kuulevani. Tietysti on monia moderneja teoksia kuten Kaija Saariahon säveltämä Maan varjot -teos.”
Jussilalle moderni musiikki on todella tärkeää ja hän on pyrkinyt pitämään itsensä sen suhteen ajan tasalla. ”Työmäärät ovat olleet valtavia. Mutta toisaalta sehän on pitänyt pirteänä! Monia mielenkiintoisia sävellyksiä on minulta jäänyt esittämättä, mutta onneksi useat nuoremmat urkurimme kantavat tästä nyt erinomaisesti vastuuta.”
Urut myös opiskelijoita varten
Kari Jussilasta on erittäin tärkeää, että konserttisalin urkujen käytölle on olemassa laajemmat suunnitelmat.
”Urut on sellainen soitin, että se ei pysy hyvässä kunnossa, jos sitä ei käytetä. Musiikkitalon konserttisalin urkuja tullaan käyttämään niin konsertti- kuin opetuskäytössäkin. Sibelius-Akatemian opiskelijat pääsevät tutustumaan suuriin urkuihin jo nuorena. Urkujen kulttuurinen arvo on näin suurempi, kun sillä on laaja käyttäjäkunta.”
Jussilan suhde omiin oppilaisiin on yhä läheinen. Marraskuussa entiset oppilaat Ville Urponen ja Daniel Zaretsky organisoivat yhdessä professori Olli Porthanin kanssa konsertin opettajansa 75-vuotismerkkipäivän kunniaksi.
”En olisi tällaista odottanut, mutta hirveän ystävällistähän se oli. Mielelläni tapaan entisiä oppilaitani. Oppilaita on ollut paljon, ainakin 52 diplomi- tai A-tutkinnonkin suorittanutta. Se, mihin ollaan päästy Suomessa klassisen musiikin kulttuurissa, on aivan mahtavaa. Olen saanut nähdä tämän koko kehityksen ja olla siinä myös mukana.”
Jussila korostaa, että opinnot ovat olleet vain perusta uralle. ”Urkurin ja urkureiden opettajien on kehitettävä itseään jatkuvasti. Täytyy lukea alan kirjallisuutta, on pysyttävä ajassa, jotta saa itsensä ja oppilaansa parantamaan tasoaan. Tietoa tulee koko ajan lisää puhumattakaan siitä, että urkujen rakentaminen ja aikakausien tyylit ovat vaihtuneet historiassa melkein 50 vuoden sykleissä. Aika ajoin joutuu näiden asioiden suhteen näkemystään uudistamaan.”
Kuva: Sakari Röyskö
Teksti: Heini Röyskö