Uudet urut kruunaavat konserttisalin

”Urkujen sointispektriä ei korvaa mikään”, toteaa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki. Hän on myös yksi Urut soimaan -kampanjan lahjoittajista – Mälkki osallistui urkukampanjaan 15 000 eurolla yksilöiden summan kolmeen suureen Principal-pilliin. Blogissamme hän kertoo, miksi koki osallistumisen tärkeäksi ja millaisin tunnelmin ylikapellimestari uusia urkuja odottaa.

Kuullessani Kaija Saariahon lahjoituksesta ja Musiikkitalon uusista uruista, ensireaktioni oli syvä vaikuttuminen. Olen todella onnellinen, että Musiikkitaloon saadaan erinomaiset urut, koska urkujen sointispektriä ei korvaa mikään. Olin myös täynnä ihailua näin suuresta ja anteliaasta eleestä musiikkielämämme hyväksi.

Osallistuin hakkeeseen useasta syystä. Ensinnäkin ajatus kollektiivisesta kampanjasta on kaunis, minkä lisäksi halusin henkilökohtaisesti olla osa historiallista hanketta. Koen myös, että HKO:n ylikapellimestarina ja täten osana Musiikkitalon ”omaa väkeä” osallistumiseni on symbolisesti tärkeää. Ajatus nimikkopilleistä on mielestäni hyvä, ja orkestraalisten sävyjen ja bassorekisterin ystävänä juuri soinnilliseen kivijalkaan osallistuminen tuntuu juuri oikealta.

Kohti täydellistä konserttikokemusta

Uudet urut ovat merkittävät sekä Musiikkitalolle että koko Suomelle, sillä niiden myötä Musiikkitalo tulee liittymään maailman merkittävien konserttisalien joukkoon. Hyvät urut täydentävät ja kruunaavat konserttisalin sekä lisäävät Musiikkitalon vetovoimaa, myös kansainvälisesti. Urkujen olemassaolo laajentaa konserttisalin käyttömahdollisuuksia valtavasti.

Sähköurut eivät voi koskaan kilpailla akustisten urkujen kanssa – niin voimakas, kokonaisvaltainen ja merkittävä on oikeiden konserttiurkujen sointi. Tämä on suoraan yhteydessä siihen, millainen kuuntelukokemus yleisölle syntyy. Ero nykyiseen tulee olemaan huomattava: tulevaisuudessa käytössämme on autenttinen ja akustinen ääni synteettisen sijaan. Musiikkitalo toisin sanoen pystyy tarjoamaan yleisölle täydellisen ja oikean konserttikokemuksen.

Urkumusiikin rajattomat mahdollisuudet

Akustisten urkujen tuottama suuri, akustinen äänimassa on kuin valtava luonnonvoima. Korkeatasoisia urkuja kuunnellessani olen aina täysin sanaton. Taitavat urkurit voivat muunnella sävykirjoa aivan loputtomasti eri teoksia esittäessään – urut mahdollistavat oikeastaan mitä vain.

Kirkkomusiikki on tärkeä, mutta ei ainoa osa urkumusiikkia. Urkumusiikkia on hyvin monenlaista, ja myös oman aikamme säveltäjät kirjoittavat uruille erittäin kiinnostavaa musiikkia. Henkilökohtaisesti minua kiehtovat ehkä eniten urkujen kaikki mahdollisuudet ja niiden mahdollistamat kontrastit – se, miten luonnollinen, akustinen ääni on kerta kaikkiaan niin paljon parempi, rikkaampi ja voimakkaampi kuin mikään muu ääni.

Susanna Mälkki
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari
Facebook
Twitter
LinkedIn